Mutton Q's - kasvatus

Mutton Q's kasvattaa virtuaalisia shetlanninlammaskoiria. Mikään ei siis ole totta, vaan kaikki kasvatustoiminta on täysin virtuaalista!

Kaikki virtuaalikoirani ovat virtuaalisesti terveystutkittuja. Terveystuloksien arpomiseen on käytetty RANDOM.ORG -sivuston generaattoreita. Uusimpana kokeilunani on virtuaalinen perimän monimuotoisuus. Perimän monimuotoisuus kertoo sen, kuinka monta erilaista heterotsygoottista geeniparia koiran perimässä on. Keskiarvo monimuotoisuusindeksille on 100, jonka alittavat koirat ovat monimuotoisesti köyhempiä ja ylittävät rikkaampia. Monimuotoisuudet on arvottu Sequence Generator:illa.

En vaadi kasvattieni omistajilta mitään muuta, kuin hyvän kodin ja kisailua toisinaan. En rajoita kasvattieni jalostuskäyttöä. Toivon, että kasvatiltani löytyy netissä toimiva oma sivu jatkuvasti, jotta pystyn sen löytämään. Mikäli lopetat virtuaalikoirahommat, toivoisin, että palautat kasvattini minulle. Minulla on myös aina etuoikeus ottaa kasvattini takaisin, mikäli et todistettavasti ole noin kahteen vuoteen ollut enää mukana virtuaalikoirajutuissa!

Yhteydenotot uroksiin ja pentueisiin liittyen osoitteeseen egomaanikon at gmail.com tai Karvaturrit-foorumilla nimimerkille nisha.

2018/2019 pentuesuunnitelmat

J-pentue - lokakuun lopussa

BH VPVA TK1 Mutton Q's Capitalist MutineerBH vPVA vTVA RH-E RTK1 Värisuoran Säihky. Isällä 1-polvinen sukutaulu, emä evm. Tässä pentueessa on mahdollisuus syntyä trikkejä, blue merlejä, mustavalkoisia ja bimerlejä!

K-pentue - marraskuussa

BH vTVA vPVA RH-E vKTV-F RTK1 Random One From HellBH TK2 VPVA Cipolla Bella Ealasaid. Molemmat vanhemmat evm. Tähän pentueeseen syntyy trikkejä ja blue merlejä.

Muualla syntyvät uroksiemme pentueet

Kennel Duskarraan syntyy myöhemmin evm-sukuisen trikkiuroksemme BH TK3 RH-E vPVA RTK2 Deadlock Cosmos pentue.

Nartut, joille sulhoa ei vielä päätetty

BH vTVA vPVA Casuale Gamma di Colori
BH TK2 RH-W A vKTV-F Early Moonbeam of Cidisa
vMJV-14 BH vTVA vPVA RTK1 Mutton Q's Blite Blasteroid
BH TK3 RH-W A vPVA RTK1 Stubborn Star von der Zukünftig Wohlriechend

Kasvatit


Pentue
Syntynyt, määrä
Vanhemmat
Korttipeli 02.05.2009, 1u + 1n Ratapihan Itkevä Ihme x RW's Best Player (kennel Värisuoran pentue)
A-pentue 26.06.2014, 2u + 1n I Come With The Rain x E' Adorable Alice
B-pentue 11.11.2014, 0u + 3n Just Acromantula x Evil Enchantress from Forgotten Memories
C-pentue 09.01.2015, 2u + 1n The Pen With a Bent Wrist Crooked King x This April Fools The Joke Is Me
D-pentue 20.06.2016, 0u + 2n Timebomb Kiipelissä x Värisuoran Minineiti
E-pentue 30.07.2018, 1u + 1n Värisuoran Supernitro x Mind Tree (evm)
F-pentue 01.09.2018, 1u + 3n The Pen With a Bent Wrist Crooked King x Evil Enchantress from Forgotten Memories
G-pentue 26.09.2018, 1u + 1n That's What You Get of WTC x Farelwell Beginning Of The End
H-pentue 28.09.2018, 3u + 0n Kouzla Klíč ze Nová Syntéza x Abollan Jais Tige
I-pentue 02.10.2018, 1u + 2n Duskarra Vaiaken x Värisuoran Minineiti

Kasvattajaluokkatulokset

Näyttely
Ryhmän kasvatit
Tulos
Mutton Q's (KV)
Falsidical Delusion, Blite Blasteroid, Birrs Brunizem, Elydoric Eigne
KAS2 KP

Ulkoasun pohjakoodi © Vapaasti kopioitavaa by Melissa & Milja